Euroopan Kääpiövaltioiden ja Itsehallintoaluiden Liput – Niistä Kaksi Kasinoilta Tuttuja

Useimmat kasinopelien harrastajat tuntevat Maltan punavalkoisen lipun, koska monet suomalaisille suunnatut nettikasinot toimivat tuon pikkuisen saarivaltion lisenssillä. 

Välimerellä sijaitsevan Maltan pinta-ala on vain 316 neliökilometriä, mutta se on kasvanut kasinomaailmassa kokoaan suuremmaksi. Kukoistava kasinobisnes sekä EU-jäsenyys ovat nostaneet Maltan Euroopan kääpiövaltioiden kärkikastiin.

Euroopasta löytyy muitakin kääpiövaltioita ja itsehallintoalueita, joiden liput saattavat olla kasinoharrastajille tuttuja. Tässä artikkelissa tutustumme kasinolisenssejä myöntävien Mansaaren ja Gibraltarin lippuihin. Nostamme salkoon muitakin eurooppalaislippuja, jotka liittyvät tavalla tai toisella uhkapelaamiseen.

Mansaaren lippu

Ison-Britannian ja Irlannin välissä sijaitseva Mansaari on valinnut lippunsa taustaväriksi punaisen. Lipun keskellä komeilee Mansaaren virallinen symboli eli Triskelion. Se koostuu kolmesta polvestaan koukistetusta jalasta, jotka on puettu haarniskaan.

Kolmijalka on peräisin saaren viimeisen normannikuninkaan Magnus III:n vaakunasta. Se muistuttaa myös vanhaa kelttiläistä aurinkosymbolia.

Koska Mansaari kuuluu Britannian kruunun alaisuuteen, sen kauppalaivat käyttävät Englannin kauppalaivaston lippua. Siihen on kuitenkin lisätty Mansaaren Triskelion.

Mansaaren nettikasinot

Isle of Man Gambling Supervision Commission eli GSC aloitti toimintansa jo 1960-luvulla. Alun perin kivijalkakasinoita valvonut viranomainen myöntää nykyään pelilisenssejä myös nettikasinoille. Lisenssiä voivat hakea myös mikä tahansa kasino ilman rekisteröitymistä.

GSC tekee ennen lisenssin myöntämistä perusteellisen taustatutkimuksen varmistaakseen pelaajien turvallisuuden. Siksi Mansaaren kasinoita pidetäänkin varsin luotettavina. Suomalaispelaajien harmiksi ne eivät ole verovapaita, koska Mansaari ei kuulu Euroopan talousalueeseen.

Gibraltarin lippu

Pyreneiden niemimaan eteläosassa sijaitseva Gibraltar kuuluu Britannian merentakaisiin itsehallintoalueisiin. Sen lipun alareunassa on leveä punainen raita, jonka yläpuolella on punainen linna. Linnan taustalla on pelkkää valkoista, joten se erottuu hätkähdyttävän selkeästi.

Punaisen linnan oviaukosta roikkuu kultainen avain, jolla on erityinen merkitys. Avain symboloi Gibraltarin historiallista asemaa Välimeren kapean Gibraltarinsalmen meriliikenteen valvojana.

Lipun linnasymboli on peräisin Espanjan kuningattarelta, joka lahjoitti sen Gibraltarille vuonna 1502. Lippua on vuosien varrella hieman muutettu, ja nykyinen versio on liehunut lipputangoissa vuodesta 1982 lähtien.

Gibraltarin nettikasinot

Gibraltar otti nykyisen pelilisenssinsä käyttöön vuonna 2005. Se on käytössä monilla englantilaisille suunnatuilla uusilla nettikasinoilla. Suomalaiskasinot valitsevat yleensä jonkin toisen lisenssin, koska Gibraltarin lisenssi ei takaa EU-maiden asukkaille verovapaita voittoja.

Gibraltarin kasinot ovat kuitenkin laadukkaita, ja pelaajilla on niistä enimmäkseen hyviä kokemuksia. Tämä johtuu ennen kaikkea peliviranomaisen tiukoista laatukriteereistä.

Monacon lippu

Punavalkoinen Monacon lippu hätkähdyttää yksinkertaisuudellaan. Lipun yläosa on punainen ja alaosa valkoinen. Kuvioita tai koristeita ei ole.

Punainen ja valkoinen ovat olleet Grimaldien dynastian heraldiset värit jo vuodesta 1339 saakka. Lipun muoto on vaihdellut jonkin verran, ja nykyisen ulkoasunsa se sai huhtikuussa 1881.

Monacolaiset ovat hyvin tarkkoja lippunsa mittasuhteista. Lyhyen ja pitkän sivun suhteen on oltava 3:4, koska Indonesian muutoin samanlaisessa lipussa suhde on 2:3. Lippujen samankaltaisuus harmittaa monacolaisia, mutta historiallisista syistä Indonesialla oli täysi oikeus ottaa oma punavalkoinen lippunsa käyttöön.

Monacon lippu liehuu kuuluisan kivijalkasinon edessä

Monacosta löytyy yksi maailman tunnetuimmista kivijalkakasinoista, Casino de Monte-Carlo. Se kiinnostaa kasinoharrastajia monestakin syystä:

  1. Vuonna 1863 perustetulla kasinolla on kiehtova historia
  2. Belle Époque -tyylinen arkkitehtuuri tekee rakennuksesta hätkähdyttävän kauniin
  3. Tarjolla on kattava valikoima kasinopelejä

Monte Carlon kasinolla on myös kuvattu monia elokuvia, kuten Bond-leffat Never Say Never Again ja Golden Eye.

Vatikaanivaltion lippu

Vatikaani on sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan maailman pienin valtio. Sen lippu on kuitenkin kaikkea muuta kuin vaatimaton. Perusvärit ovat keltainen ja valkoinen, ja lisäksi lipussa on kruunu ja kaksi ristikkäin olevaa avainta.

Kolmiosainen kruunu on tietenkin paavin tunnuskruunu. Avaimet puolestaan ovat Pyhän Pietarin avaimet, joilla pääsee taivasten valtakuntaan.

Vatikaanin tapahtumat vedonlyönnin kohteena

Vatikaanivaltiosta on turha etsiä kasinoita, mutta silti se kiinnostaa etenkin vedonlyöjiä. Uuden paavin nimestä on nimittäin tullut suosittu vedonlyöntikohde. 

Vedonlyöntisivustoilla käy kova kuhina aina, kun kardinaalit kokoontuvat valitsemaan uutta paavia. Keväällä 2025 vedonlyönnissä voittivat kaikki Leo-nimeä veikanneet.

Yhteenveto

Euroopasta löytyy monia kääpiövaltioita, joita saa etsiä kartalta suurennuslasin kanssa. Kun mukaan otetaan myös itsehallintoalueet, minimaiden määrä nousee hämmästyttävän suureksi. Miten kaikki nämä kääpiöt ovat onnistuneet säilyttämään itsenäisyytensä tai itsehallintonsa suurvaltioiden puristuksessa?

Yksi selitys löytyy taloudesta. Malta, Mansaari ja Gibraltar saavat merkittäviä lisätuloja nettikasinoiden lisensoimisesta. Monacossa taas sijaitsee yksi maailman suosituimmista kivijalkakasinoista, Casino de Monte-Carlo.

Kasinovaltioiden menestys on saanut jopa Pohjois-Korean suunnittelemaan oman kasinon perustamista. Kenties vielä joskus näemme myös Pohjois-Korean lipun alla toimivia nettikasinoita.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *