Kansainvälisyyden Merkitys Pelialalla
Peliala on lähtökohtaisesti kansainvälinen ala, joka ei tunne maiden rajoja. Vuosien myötä pelaaminen on siirtynyt yhä enemmän nettiin samalla, kun perinteiset peliautomaatit ovat vähentyneet huomattavasti.
Netissä pelaaminen onnistuu omalta kotisohvalta käsin, kunhan käytössä on tietokone tai mobiililaite ja toimiva netti. Pelivalikoima on automaatteihin ja pelihalleihin verrattuna valtava, ja nettikasinoilla sekä muilla pelisivustoilla pääsee jopa tuhansien pelien ääreen.
Peliala onkin monella tapaa suunnannäyttäjä, joka hyödyntää uudet teknologiset innovaatiot ensimmäisten joukossa. Tämä on luonut pohjan kansainvälisyydelle, joka tuo saman pelitarjonnan kaikkien ulottuville.
Pelaaminen siirtynyt nettiin
Pelaamisella on pitkä historia, mutta se on nykyään hyvin erinäköistä kuin ennen. Aiemmin pelit löytyivät pelisaleista, kivijalkakasinoilta ja huoltoasemien nurkassa olevilta peliautomaateilta. Pelivalikoima oli rajallinen ja riippui oman lähialueen tarjonnasta.
Tästä on kuljettu pitkä tie eteenpäin, ja muutos pelialalla on ollut valtava. Teknologian kehittyminen on tuonut nettipelaamisen kaikkien ulottuville, eikä pelivalikoima rajoitu enää omalle lähialueelle.
Tietokoneen lisäksi nykyään voi pelata myös mobiilissa, ja kasinopelit kulkevat mukana omassa takataskussa. Kaikki uudet kasinopelit optimoidaan mobiiliin, ja kansainvälinen mobiilikasino netissä tarjoaa samat pelit kuin tietokoneella.
Harva pelaaja valitsee enää yhden pelin fyysisen peliautomaatin, kun vaihtoehtona on netissä toimiva kasino. Nettikasinon pelit vaihtelevat teemoilta ja ominaisuuksilta, ja kolikkopelien lisäksi voi pelata livepelejä oikean jakajan kanssa.
Oli kyseessä sitten rahapeli tai videopeli, uusien pelien julkaisu on kansainvälinen tapahtuma. Pelaajat ympäri maailman pääsevät saman pelin ääreen, mikä on rakentanut kansainvälisen yhteisön.
Kansainvälisyys osa peliyhtiöiden toimintaa
Pelialan yhtiöt eivät toimi vain yhdessä maassa tai alueella, vaan niiden markkinat ovat globaalit. Kilpailu on kovaa, mutta samalla osaamista jaetaan tekemällä yhteistyötä muiden kanssa.
Konttorin sijainnilla ei ole entisaikojen tapaista merkitystä, ja työtä voidaan tehdä monessa paikassa. Alalla verkostoidutaan aktiivisesti, ja kansainvälisyys nähdään valttina.
Peliala tarjoaa myös mielenkiintoisia työpaikkoja siitä kiinnostuneelle. Työn perässä voidaan suunnata lämpimämmille leveysasteille, jossa on mahdollista hankkia osaamista monelta osa-alueelta.
Ala tarjoaa monipuolisesti erilaisia työmahdollisuuksia, eivätkä ne rajoitu pelkästään pelien valmistamiseen. Esimerkiksi pelinhoitajan tai asiakaspalvelijan tehtävissä tärkeimmät ominaisuudet ovat sosiaalisuus ja kielitaito, ja työpaikka tarjoaa koulutuksen tehtävään.
EU-alueella pätee yhteiset säännöt
Pelialan kansainvälistymistä on helpottanut myös se, että EU-alueella pätee monessa asiassa samat säännöt maasta riippumatta.
Esimerkiksi nettikasinoilla pelatessa saatujen voittojen verotus on samanlaista riippumatta siitä, mihin EU-maahan kasino on rekisteröity.
Jos se toimii toisen EU-maan myöntämällä lisenssillä, pätee pelaamiseen samat säännöt. Vapaan liikkuvuuden ansiosta voitot saa kotiuttaa verovapaasti, oli kasinon sijainti kotimaassa tai toisessa EU-maassa.
Netissä pelaaminen on myös turvallisempaa kuin koskaan aiemmin. Lähes kaikki kasinot ja pelialan yritykset on lisensoituja, mikä takaa niiden toimivan tiettyjen toimintatapojen mukaan.
Peliala on monessa suhteessa edelläkävijä
Peliala onkin ollut monessa asiassa muita edellä, mikä on nykyisen kansainvälisen toiminnan perustana. Teknologian edistysaskeleet on otettu käyttöön ensimmäisten joukossa, ja niitä on kehitetty ennakkoluulottomasti eteenpäin.
Esimerkiksi mobiilipelit ovat kulkeneet pitkän tien ensimmäisistä matopeleistä monipuolisiin kolikko- ja seikkailupeleihin. Eikä monikaan olisi voinut kuvitella vielä muutama vuosikymmen sitten nykypäivän nettikasinoiden livepelien tarjontaa, joka on hyvä esimerkki kansainvälisyydestä.
Niissä voi suunnata omasta kodista tai mökkilaiturilta käsin esimerkiksi rulettipöytään, joka sijaitsee eri maassa olevassa studiossa. Pelin valmistaneen yrityksen konttori voi olla myös eri maassa studion kanssa, ja pelin taustalta voi löytyä kansainvälinen tiimi osaajia.
Myös varsinainen pelipaikka eli nettikasino voi toimia eri maasta käsin kuin edelliset.
Peliala onkin aidosti kansainvälinen ala, joka ei tunne maiden asettamia rajoja. Pelaajat ovat iso kansainvälinen yhteisö, jotka jakavat kiinnostuksen samaa harrastusta kohtaan. Pelit kulkevat mukana omassa kännykässä, ja pelit ja niitä tarjoavat sivustot voi valita vapaasti monipuolisesta kansainvälisestä tarjonnasta.